Vuosi sitten, olin vakiintuneella lääkityksellä.
Olin tehnyt koko kesän töitä, todella pitkiä päiviä.
Toimin silloin yrittäjänä, ja olin kiitollinen hyvästä työtilanteesta.
Kesän myötä huomasin olevani uupunut.
Yhtenä päivänä, asiakastapahtumassa oloni oli todella huono.
Pyörrytti ja nukutti, muisti ei ollut toiminut pariin päivään.
Voimatkaan ei riittäneet niin kuin yleensä.
Päädyin päivystyksestä suoraan tutkimuksiin.
Kuumottavien päänkuvausten jälkeen, todettiin, että ei ollut tukoksia tai kasvaimia.
Pyörrytys, muistihäiriöt, migreenit ja toispuoleinen voimattomuus johtuu loppuun palamisesta -
ilman masennusta.
Yrityksen siirsin syrjään, ja tein vain pakolliset asiat.
Sitten alkoi masennus ja hyödytön olo.
Taloudellisen tilanteen painostamana hakeuduin keväällä töihin, ajattelin, että väsymys ei ole syy jäädä kotiin.
Sain paikan hyvästä yrityksestä, mulle sopivasta paikasta.
Samaan aikaan ekalla luokalla oleva poikani alkoi kärsimään pahasta ahdistuksesta.
Koulunkäynti kärsi, ja iltoja vietettiin lasten päivystyksessä, kotiin tultiin usein puolenyön jälkeen.
Poika sai lähetteen tutkimuksiin ja psykiatrian puolelle.
Hakeuduin takaisin mielialahäiriöpoliklinikalle, jäin sairaslomalle.
Olin taas vakavasti masentunut, lääkkeet katsottiin uudestaan.
Kesän vietin lasten kanssa, olin niin väsynyt.
Rutiinit pojan hyvinvoinnin suhteen sain juuri hoidettua.
Puistoreissut jäivät lyhyiksi, rannallakin käytiin harvoin.
Mun pelastukseksi lapset viihtyivät paljon itsekseen pihalla naapurin lasten kanssa.
Kotityöt jäi taas vähälle, ja ruokaakin teen huonommalla mielikuvituksella.
En enään leivo, en piirrä värityskuvia, enkä enään lue heille kirjoja.
Nukkua voisin useinmiten kellon ympäri.
Syyllisyys mun sairauden osallisuudesta mun pojan ahdistukseen on kauhea.
Sain diagnoosin vasta 2013, mutta ensimmäisen masennuksen kärsin 4. luokalla.
Mitä vanhemmakseni käyn sitä voimakkaampia ja pidempiä masennuskauteni ovat.
Olen aina tehnyt paljon töitä, tai sitten olen ollut sairaslomalla selkäongelmien takia.
Lasten lapsuuden aikana on ollut heille suuria elämän muutoksia paljon.
Lapset huomaavat kun olen masentunut, mutta moni asia käytöksessäni selittyy pahoilla selkäkivuilla. Poikani piristää minua olemalla hauska, ja tyttäreni hukuttaa minut haleihin.
Nyt on syksy, ja masennuslääkkeistä ei ole ollut apua.
Olen kärttyinen, kamalan väsynyt ja huono muistinen.
En oikein pysy arjessa mukana, olen itkuinen.
Sairaslomaa jatkettiin.
Seuraavaksi aloitetaan ECT-hoito ja avo-osastojakso.
Olen taas paljon päiviä poissa, mutta en kumminkaan töissä, ja se hämmentää poikaani.
Tyttöni menee vielä virran mukana, mutta sekin varmaan muuttuu pian.
Mietin vaan mielessäni, että kunhan tytön synttäreistä selvitään...
Etten vain taas unohda jotain, tai ettei keskittymiseni herpaantuisi.
...Ettei vaan hoitopäivä osu juuri juhlapäivään kun kaverit tulevat.
